Emma

Moikka! Olen Tampereelta kotoisin ja koulutukseltani ylioppilas ja kuva-artesaani. Perheeseeni kuuluu aviomies ja 7-vuotias tytär.
Olen ollut taiteellinen jo pikkutytöstä lähtien. Päädyin kuvataidealalta tatuointitaiteilijaksi oikeastaan sattumien kautta loppuvuodesta 2020.

Vuosia sitten minua alkoi kutkuttaa ajatus tatuointikoneen kokeilusta. Pohdin minkälaista olisikin piirtää paperin sijasta iholle. Kuin ihmeen kautta minulle tarjoutui mahdollisuus päästä harjoittelijaksi tatuointistudioon ja heti ensimmäisestä päivästä lähtien tunsin, että olen oikealla tiellä. Tatuointitekniikan opetteleminen tuntui luontaiselta jatkumolta taiteilijan ammattiini; onhan kuvan teko ollut minulle tuttua jo vuosikausien ajan. 

Yrittäjäksi ryhdyin vuonna 2021 perustamalla oman studion kotiini ja liiketiloihin siirryin maaliskuussa 2023.

Tatuoijan ammatissa parasta ovat ehdottomasti asiakkaat ja upeat tarinat tatuointien takana.
Teen kuvia laidasta laitaan, mutta kaikkein mieluiten teen realistisia eläintatuointeja.

Toimin yksityisyrittäjänä ja studiollani ei työskentele muita.

Olen Suomen Tatuointiartistien liiton jäsen.

Paikat joita en tatuoi: sormet, kasvot, silmät, kainalot, kämmenet (sisäpuoli), genitaalialue, limakalvot, jalkapohjat.

Aiheita joita en tatuoi: mandalat, loukkaavat/ rasistiset kuvat, demonia/ saatanaa esittävät kuvat, väkivaltaiset kuvat.